En voi suostua siihen, että huomista ei enää ole. Taistelen antautumista viimeiseen asti, ja lupaukset joita minulle eilen kannoit huomista varten, ovat poisavattuja valuvia virtoja, joiden samppanjankeltainen mahla on aivan liian laihaa, että minä kestäisin elämän sen kanssa. En voi uskoa siihen, että huomista ei enää ole. Taistelen valuvia papereita vastaan, ne kansoittavat makuuhuoneeni, kaikki on tyhjää valkoista paperia, hentoja porkkanoita kasvaa joka maassa. Mutta ei meidän. Meidän maassa kasvaa keltaisia liljoja, niitä joita yhä kannat haudalleni, sitten kun minä olen jo lähtenyt, taluttanut narusta hallitsemattomaan loppuun saakka.
*************************************************************************************
Runotorstain 143. haastesana on virta
perjantai 9. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Maalailet hienosti tekstillä, päähäni jäi kuva hailakoista nuutuneista porkkanoista valkean paperimeren keskellä.
Maltahan nyt vielä hetki. Ilmeikästä kuvailua
Demetrius: Porkkanat on syöty, valkoiset paperit alkavat saada mustetta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne: Kiitos! Tuota kehotusta tarvitsin.
Ei periksi maksa antaa. Taistella kannattaa paremman puolesta.
Vahvasti sanoilla maalattu proosaruno.
Aimarii: Periksi ei kannata antaa, vaan taisteleminen heikomman puolesta kannattaa.
Huominen tulee.
Una: Näin maanantaiaamuna puhdas toteamisesi avaa ihan uuden viikon.
tekstisi on kovin kaunista! ja miten loistava maalaus siitä päässäni syntyikään: sinä hallitset tämän!
Tuure: Tähän voin sanoa vain, kiitos.
Lähetä kommentti