Tuletko mukaani? Uuteen ympäristöön, uuteen blogiini. Nimi on tuttu, mutta sillä on uusi hieno ulkoasu. Tämä jää unholaan, mutta vielä tänne blogistaniaan. Joksikin ajaksi.
Tapaamisiin,
Railaterttu
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
torstai 4. helmikuuta 2010
Runotorstain lomahaaste
Eli haasteenahan (153.) oli kiteyttää jokaisen tauon aikaisen viikon eli 8 viikon viikon tunnelmat aina joko yhteen riviin tai yhteen säkeistöön. Näin ollen runon pituus olisi joko 8 riviä (eli säettä, joiden sanamäärä on jokaisen valittavissa) tai kahdeksansäkeistöinen (säkeistön pituus taas jokaisen valittavissa).
Tarkoitus oli kirjoittaa siis kahdeksaa viikkoa kuvaava runotarina tai runopäiväkirja. Näkökulmaksi saattoi valita elämäkerrallisuuden, uutisiin pohjautuvan tai jonkin muun vapaavalintaisen. Keskeinen ajatuksena oli kiteyttäminen: miten tiivistää viikon tunnelma, tunteet ja tapahtumat yhteen riviin tai säkeistöön. Kun kiteytettäviä viikkoja on useampia peräkkäin, saattaa esiin tulla jokin tarinallinen kaarikin, tämä oli yksi haasteen taka-ajatus.
***********************************
Tummaa odotusta viilensivät kirkkaaksi lohdun pisarat,
juhlan valoisa leimahdus sytytti lumitähdet valkeiksi,
paperi valmistuu kirjaimille, valokuville.
Pakkanen repii valonsa timanteiksi,
palelee, lumisade tempoo,
valokuvat kertovat tammikuun varjot.
Lumi valmiina, valkoisena, lumitähdet nauraen ystävinä, työntäen toisiaan eteenpäin. Helmiksi.
Tarkoitus oli kirjoittaa siis kahdeksaa viikkoa kuvaava runotarina tai runopäiväkirja. Näkökulmaksi saattoi valita elämäkerrallisuuden, uutisiin pohjautuvan tai jonkin muun vapaavalintaisen. Keskeinen ajatuksena oli kiteyttäminen: miten tiivistää viikon tunnelma, tunteet ja tapahtumat yhteen riviin tai säkeistöön. Kun kiteytettäviä viikkoja on useampia peräkkäin, saattaa esiin tulla jokin tarinallinen kaarikin, tämä oli yksi haasteen taka-ajatus.
***********************************
Tummaa odotusta viilensivät kirkkaaksi lohdun pisarat,
juhlan valoisa leimahdus sytytti lumitähdet valkeiksi,
paperi valmistuu kirjaimille, valokuville.
Pakkanen repii valonsa timanteiksi,
palelee, lumisade tempoo,
valokuvat kertovat tammikuun varjot.
Lumi valmiina, valkoisena, lumitähdet nauraen ystävinä, työntäen toisiaan eteenpäin. Helmiksi.
lauantai 30. tammikuuta 2010
ANNU
Annu leikki lumivuoren päällä. Tai, no ei hän oikeastaan leikkinyt, vaan hakkasi pienellä lumilapiollaan vuorta pienemmäksi. Oikeastaan Annu oli vihainen. Hän halusi hakata reiän vuoreen, kaivautua sen syvyyksiin, tehdä sinne kolo. Laskeutua koloon, ja hengittää ihan hiljaa. Annu ajatteli, että siellä hänen olisi hyvä olla. Hengittää valkoista lunta keuhkot täyteen, puhaltaa lämmintä hengityshuurua ulos. Ja tehdä siten reikä vuoreen. Että voisi katsella ulospäin. Katsoa kuinka tähdet ovat lumitähtiä etevämpiä säilymään kirkkaana pitkään, katsoa kuinka ihmiset kävelivät lumivuoren ohitse ajatellen: Ehkä tuo tuosta kohta sulaa. Kevät vasta vihjaa tulostaan.
Sitä Annu halusi. Että saisi lumivuoren pienemmäksi, vaikka hän itse oli sen sisällä. Valkoinen lumipeite muuttuisi likaiseksi ja mustaksi, kun kevät toisi valonsa ja lämmön. Ja ennen tuota mustaa kevättä Annu halusi ulos. Nyt hän joutui olemaan lumivuoren sisällä, ja koska hän oli itse sinne kaivautunut, ei hän enää osannut tietä ulos. Hän ei ollut voinut jättää tielle viittoja, vaikka hän muistikin kuinka naapurin pikkupoika oli ajanut lumisella pihalla oranssi turvaviiri heiluen korkealla. Sellaisen viirin Annu olisi halunnut, viitan joka tärisisi ilmassa, kun hän liikkuisi kävellen, vaikka kaupungilla. Tai tutussa ostoskeskuksessa. Mutta Annulla ei ollut sellaista viiriä. Mikään viiri tai viitta ei voinut häntä opastaa, hänellä ei ollut tietä ulos lumivuoresta, eikä ostoskeskuksessakaan kukaan tuntenut häntä tarpeeksi hyvin tullakseen juttelemaan.
Annu alkoi kuvitella viirin. Se ei saisi olla tuuliviiri, eikä oranssikaan olisi hyvä väri. Ei. Annu halusi viirikseen jotain erilaista, sellaista joka näkyisi, sellaista joka kertoisi kaikille: minä olen tässä. Annu alkoi kaivaa tietä ulos lumivuoresta, hän hakkasi ja polki lunta ympäriltään raivoisasti. Lumilapio oli aivan liian pieni, ja oranssia Annu alkoi vihata. Lopulta Annu katseli ulos tielle, hänen takanaan oli jäisiä lumipaakkuja, eri muotoisia ja kokoisia.
Annu piirsi lumitähtiä. Valkoisia, teräväsakaraisia ja kimmeltäviä tähtiä. Niitä Annu piirteli eteensä. Kohta on kevät, Annu ajatteli. Kyllä tähdet sulavat. Olisi kevät.
*****************************************
Tarinamaanantain 73. sanahaaste on jäinen.
Sitä Annu halusi. Että saisi lumivuoren pienemmäksi, vaikka hän itse oli sen sisällä. Valkoinen lumipeite muuttuisi likaiseksi ja mustaksi, kun kevät toisi valonsa ja lämmön. Ja ennen tuota mustaa kevättä Annu halusi ulos. Nyt hän joutui olemaan lumivuoren sisällä, ja koska hän oli itse sinne kaivautunut, ei hän enää osannut tietä ulos. Hän ei ollut voinut jättää tielle viittoja, vaikka hän muistikin kuinka naapurin pikkupoika oli ajanut lumisella pihalla oranssi turvaviiri heiluen korkealla. Sellaisen viirin Annu olisi halunnut, viitan joka tärisisi ilmassa, kun hän liikkuisi kävellen, vaikka kaupungilla. Tai tutussa ostoskeskuksessa. Mutta Annulla ei ollut sellaista viiriä. Mikään viiri tai viitta ei voinut häntä opastaa, hänellä ei ollut tietä ulos lumivuoresta, eikä ostoskeskuksessakaan kukaan tuntenut häntä tarpeeksi hyvin tullakseen juttelemaan.
Annu alkoi kuvitella viirin. Se ei saisi olla tuuliviiri, eikä oranssikaan olisi hyvä väri. Ei. Annu halusi viirikseen jotain erilaista, sellaista joka näkyisi, sellaista joka kertoisi kaikille: minä olen tässä. Annu alkoi kaivaa tietä ulos lumivuoresta, hän hakkasi ja polki lunta ympäriltään raivoisasti. Lumilapio oli aivan liian pieni, ja oranssia Annu alkoi vihata. Lopulta Annu katseli ulos tielle, hänen takanaan oli jäisiä lumipaakkuja, eri muotoisia ja kokoisia.
Annu piirsi lumitähtiä. Valkoisia, teräväsakaraisia ja kimmeltäviä tähtiä. Niitä Annu piirteli eteensä. Kohta on kevät, Annu ajatteli. Kyllä tähdet sulavat. Olisi kevät.
*****************************************
Tarinamaanantain 73. sanahaaste on jäinen.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
En ole tänään, tänään ei ole nyt
Pari viikkoa hiljaista aikaa blogissani. En oikein osaa kertoa miksi. Joka päivä on ollut tänään, mutta se tänään ei ole ollut mitenkään suurta. Joskus sanan Tänään! voi kirjoittaa noinkin. Kaksi viikkoa minuun liimautuneet tänään -sanat ovat olleet tuskastuttavan pienellä kirjoitettuja. Paitsi kaksi poikkeusta: viime viikonloppu. Kiitos perjantaista. Kiitos lauantaista.
Kunnes tänään jysähti: vanha tuttavani pelko, kumppaninaan viha ja pettymys laskeutuivat minuun.
Ja pusersin näytölle tämän:
Tunsin aiemmin vettyneen pettymykseni nousevan taas eloon. Pettymys oli likomärkä kyyneleistä, lumen sulaessa keväällä, vasta silloin voin pestä uudelleen unelmat puhtaiksi, valkeiksi. Nyt unelmani ovat niin tietämättömiä ja tahtomattomia. Huutavat kipuaan vieraille enkeleille.
Minä pelkään. Olen tavattoman peloissani. Ota minut kädestä, tahdon hänen tietävän, että sinun ja minun kätesi ovat yhtä. Suojaa käteni. Suojaa minut. Vain sanomalla kätesi puhtauden ääneen, näen valkoisten joutsenien erottuvan harmaata taivasta vasten.
Hyvä ihminen, suojaa minut!
Kunnes tänään jysähti: vanha tuttavani pelko, kumppaninaan viha ja pettymys laskeutuivat minuun.
Ja pusersin näytölle tämän:
Tunsin aiemmin vettyneen pettymykseni nousevan taas eloon. Pettymys oli likomärkä kyyneleistä, lumen sulaessa keväällä, vasta silloin voin pestä uudelleen unelmat puhtaiksi, valkeiksi. Nyt unelmani ovat niin tietämättömiä ja tahtomattomia. Huutavat kipuaan vieraille enkeleille.
Minä pelkään. Olen tavattoman peloissani. Ota minut kädestä, tahdon hänen tietävän, että sinun ja minun kätesi ovat yhtä. Suojaa käteni. Suojaa minut. Vain sanomalla kätesi puhtauden ääneen, näen valkoisten joutsenien erottuvan harmaata taivasta vasten.
Hyvä ihminen, suojaa minut!
lauantai 9. tammikuuta 2010
INSPIROIDU 89. haaste
Hajuaistin varassa
"Tuoko joku tietty haju tai tuoksu mieleesi muistoja? Vastaleivotun pullan tuoksu saa lähes poikkeuksetta hymyn kenen tahansa huulille. Keväinen sade, suosikkihajuvesi tai kunnon kalakeitto. Vastaleikattu nurmi tai vauvan tuoksu. Mummolan vinttikin voi tuoksua erityiseltä, siihenkin liittyy varmasti muistoja. Entä onko jokin haju, joka saa voimaan pahoin? Joku saa päänsäryn bensa-asemalla, toinen kaupan juustotiskillä. Hajuaisti on merkillinen juttu, sillä jokainen meistä tulkitsee hajuja omalla tavallaan."
Paitsi, että Nizzassa on oma erityinen valonsa, tuoksuu siellä myös meri. Ja yrtit, oliivit. Ja kalat, äyriäiset. Kuvat ovat erään tavaratalon kalatiskiltä. Ja ne tietyt Provencen värit, terrakotta ja keltainen. Tuntuu, että Provencessa tuoksuivat väritkin.
maanantai 4. tammikuuta 2010
Vapauteen
Unen puutteesta savuinen katseeni kulkee huonettasi pitkin. Istun vieressäsi. Ikkuna ja ovi. Katson ulos ikkunasta. Ikkuna ja ovi taistelevat huoneen valloittamisesta, kun ikkuna heijastaa oven. Ovi vaatii jäämään. Jäämisestä on vaarana pysähtynyt tunnelma, jäämisestä maksan ikkunasta ulos katsomalla. Lähtemisestä joudun kertomaan kaikille, ehkä en hänelle, mutta voisiko se muuten ollakaan.
Painan oven kielekkeen irti raameista. Olen hieronut katseeni tuleksi, puhdistanut pois viimeisen vuoden turhat kertomukset. Piirrän vielä käsilläni oven rajat. Vapaus. Ja lukon napsahdus on joskus vain muisto.
Painan oven kielekkeen irti raameista. Olen hieronut katseeni tuleksi, puhdistanut pois viimeisen vuoden turhat kertomukset. Piirrän vielä käsilläni oven rajat. Vapaus. Ja lukon napsahdus on joskus vain muisto.
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Lapsuuden satuja: Olipa kerran
Minä se olen...Mari!
Tätä Astrid Lindgrenin satua rakastin siitä asti, kun sain Olipa kerran –satukokoelman lapsuuteni kirjahyllyyn. Sadun nimi kuulosti silloin kauniilta. Näin on vieläkin.
Sadut kirjaan on valikoinut Björn Landström ja teos on hänen kuvittamansa. Hän sai kuvituksesta Rudolf Koivu –palkinnon. Eikä suotta. Kaunein kuvista oli Pieni merenneito polyyppien uhkaamana. Sitä katsoin pitkään ja mietin kuinka paljon merenneito prinssiään rakasti.
Nyt aikuisena kokoelmasta maistui parhaiten Tove Janssonin Kevätlaulu.
perjantai 1. tammikuuta 2010
Mitä tehdä tänä vuonna?
Lupaan tänä vuonna keskittyä enemmän proosan kirjoittamiseen. Se on vuoden ajan ollut ruosteessa, enemmänkin kuin vuoden. Tarinamaanantai alkanee jälleen!
Haluan käydä viikonlopunmittaisen akvarellimaalauskurssin ja lisäksi kiinnostaa kirjansidontakurssikin. Ne olisivat helmikuulla. Siis sinne! Jollei molempia, sitten valitsen kumpi.
Lupaan saattaa Luovan kirjoittamisen opinnot päätökseen mahdollisuuksieni mukaan. Yritän ainakin. Ehkä syksyllä? Nyt en saisi vaatia itseltäni mahdottomia, en voi odottaa loistavaa tekstiä. Teen minkä jaksan, mutta parhaani. Ainoastaan työnäyte puuttuu;)
Luovan kirjoittamisen opinnot olivat upea opiskella. Perusopinnot aloitin 2005 ja 2007 jatkoin aineopintoihin. Perusopinnoissa saimme opiskella romaanin tekemistä, runoutta, lehtijuttujen tekoa, näytelmän kirjoittamista. Aineopinnot jatkuivat luovan työn perusteilla ja julkaisemisella ja runoutta syvennettiin. Osa opinnoista oli vapaavalintaisia, osa kuului pakollisena kirjoittamisen opintoihin. Edellisten lisäksi oli monta muuta kirjoittamiseen liittyvää opintojaksoa, joiden parissa kului viikonloppu jos toinenkin. Mutta kokonaisuus kannatti kahlata läpi!
Proseminaarini tein Lukemisen vaikutuksesta kirjoittamiseen. Antoisaa ja mielenkiintoista oli tätä tutkia.
Ja nyt aineopinnot ovat lopputyötä vaille valmis. Tarkoitus oli kirjoittaa työ valmiiksi vuoden 2009 loppuun mennessä, mutta toisin kävi. En tiedä, milloin asiaan paneudun, mutta onneksi olen saanut lisää opinto-oikeutta. Teen kun jaksan.
Ja pari kertaa viikossa oleva juttu, jonka olen luvannut hoitaa, nautin siitä. EI liikoja vaatimuksia eikä jännityksiä, vaan nautin mukavasta hommasta, jota olen halunnut tehdä jo muutaman vuoden. Nyt se toteutuu.
Lupaan etsiä uutta mielenkiintoista ajateltavaa tai opiskeltavaa, en tiedä vielä mitä, mutta kun se tulee vastaan, ehkä sitten osaan kertoa, mikä se on.
Railaterttu
Haluan käydä viikonlopunmittaisen akvarellimaalauskurssin ja lisäksi kiinnostaa kirjansidontakurssikin. Ne olisivat helmikuulla. Siis sinne! Jollei molempia, sitten valitsen kumpi.
Lupaan saattaa Luovan kirjoittamisen opinnot päätökseen mahdollisuuksieni mukaan. Yritän ainakin. Ehkä syksyllä? Nyt en saisi vaatia itseltäni mahdottomia, en voi odottaa loistavaa tekstiä. Teen minkä jaksan, mutta parhaani. Ainoastaan työnäyte puuttuu;)
Luovan kirjoittamisen opinnot olivat upea opiskella. Perusopinnot aloitin 2005 ja 2007 jatkoin aineopintoihin. Perusopinnoissa saimme opiskella romaanin tekemistä, runoutta, lehtijuttujen tekoa, näytelmän kirjoittamista. Aineopinnot jatkuivat luovan työn perusteilla ja julkaisemisella ja runoutta syvennettiin. Osa opinnoista oli vapaavalintaisia, osa kuului pakollisena kirjoittamisen opintoihin. Edellisten lisäksi oli monta muuta kirjoittamiseen liittyvää opintojaksoa, joiden parissa kului viikonloppu jos toinenkin. Mutta kokonaisuus kannatti kahlata läpi!
Proseminaarini tein Lukemisen vaikutuksesta kirjoittamiseen. Antoisaa ja mielenkiintoista oli tätä tutkia.
Ja nyt aineopinnot ovat lopputyötä vaille valmis. Tarkoitus oli kirjoittaa työ valmiiksi vuoden 2009 loppuun mennessä, mutta toisin kävi. En tiedä, milloin asiaan paneudun, mutta onneksi olen saanut lisää opinto-oikeutta. Teen kun jaksan.
Ja pari kertaa viikossa oleva juttu, jonka olen luvannut hoitaa, nautin siitä. EI liikoja vaatimuksia eikä jännityksiä, vaan nautin mukavasta hommasta, jota olen halunnut tehdä jo muutaman vuoden. Nyt se toteutuu.
Lupaan etsiä uutta mielenkiintoista ajateltavaa tai opiskeltavaa, en tiedä vielä mitä, mutta kun se tulee vastaan, ehkä sitten osaan kertoa, mikä se on.
Railaterttu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
