Unen puutteesta savuinen katseeni kulkee huonettasi pitkin. Istun vieressäsi. Ikkuna ja ovi. Katson ulos ikkunasta. Ikkuna ja ovi taistelevat huoneen valloittamisesta, kun ikkuna heijastaa oven. Ovi vaatii jäämään. Jäämisestä on vaarana pysähtynyt tunnelma, jäämisestä maksan ikkunasta ulos katsomalla. Lähtemisestä joudun kertomaan kaikille, ehkä en hänelle, mutta voisiko se muuten ollakaan.
Painan oven kielekkeen irti raameista. Olen hieronut katseeni tuleksi, puhdistanut pois viimeisen vuoden turhat kertomukset. Piirrän vielä käsilläni oven rajat. Vapaus. Ja lukon napsahdus on joskus vain muisto.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Uutena vuotena on hyvä piirtää ovelle uudet rajat ja napauttaa se auki, vaikka lähteminen on aina vaikeaa, jääminen joskus vielä vaikeampaa.
Taitavasti maalasit sanoilla tilan ja vaikeaa ratkaisua tekevän henkilön sinne. Näen kaiken edessäni, mutta noin hienoja sanoja en olisi löytänyt.
Luin runosi monta kertaa ja nautin lukemastani valittujen sanojen ja metaforien vuoksi, vaikka itse tilanteesta en tietenkään.
Uuna: Kiitos sanoistasi. Tilanne olikin vaikea, mutta väistämätön. Hieman yritin nyt siihen proosan suuntaan, kuten uuden vuoden lupauksessani vannoin.
Lähetä kommentti