Tiesin sen kerran, kun jossain tyttölapsuuteni mielikuvitusmaailmassa istui viisitoista pyryharakkaa. Joita minä en saanut koskaan saanut kiinni. En todella yrittänyt saada niitä kiinni myöhemminkään, lensivät minne tahtoivat. Sellaista siiveniskujen pieksäntää ja pilvilinnojen kiilautumista harakoiden ja räksytyksen väliin. No jopas on, kuuluu kummia, ajattelin ja viilasin tyttölapsen harakaksi tai ainakin lastenlinnaksi.
Prinseisstä en ole koskaan kuullutkaan, mutta suudelmista kyllä.
Prinseisstä en ole koskaan kuullutkaan, mutta suudelmista kyllä.
